torstai 30. lokakuuta 2014

Kylmälaukku kahvipussista

Saanko esitellä; jogurtin kylmälaukku, ommeltu kahvipussista. Valitsin kaupan hyllyn kauneimman kahvipaketin jo viime kesänä. Tällaiselle olisi ollut tarvetta uimarannalla ja leikkikentällä, kun lämpötilat olivat 30 asteessa. Mutta toteutus vähän myöhästyi. Nyt talvella tähän kylmälaukkuun on kätevä pakata lapselle kerhoon jogurtti evääksi. Samalla kylmälaukku toimii pehmusteena, ettei jogurttipurkki rikkoonnu.



Sisälle mahtuu yksi purkki vanukasta / jogurttia/ viiliä ja lusikka kaveriksi.
 

Ompelin kylmälaukun kaksinkertaisesta kahvipussista, kahvipussien väliin laitoin vanulevyn. Reunustin vinonauhalla kannen ja lieriön, ja ompelin osat yhteen aivan vinonauhojen reunasta. Näin vältyin ompelemasta nelinkertaista kahvipussia. Kylmälaukun korkeus on 10 cm ja kannen halkaisija 10 cm. Kylmälaukun ympärysmitta on 32 cm, sama kuin pahvipaketin ympärysmitta.


Tämä kahvipussikylmälaukku on osoittautunut tosi käteväksi, se on ollut käytössä viikoittain. Vaikka puhun tässä koko ajan kylmälaukusta, niin sitä voi käyttää myös lämpimän ruoan säilyttämiseen. Sen sisällä säilyy esim. vauvan puuro kuumana.

Jos et tähän hätään ehdi ommella kahvipussista kylmälaukkua, niin pujota kaksi kahvipussia sisäkkäin siten, että kiiltävät puolet tulevat vastakkain. Laita jugurtti sisään ja sulje kylmälaukku pussinsulkijalla.

Ompelin kahvipusseista myös naamiaisasun eli haarniskan lapselle. Materiaali oli sopivan jämäkkää ja kiiltävää tähän tarkoitukseen.

Ompelin myös koko perheen eväille sopivan kylmälaukun. Tässä on ohjeet kylmälaukun ompeluun. 


Tästä voit puolestaan lukea eristevanusta, jota käytin kylmälaukun eristeenä.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Dinosaurukset

Taas uudet housut, molemmille pojille :)


Pikkumiehen housuihin applikoin dinosauruksen, oikein suuren. Idean kopion ystäväni ompeluksesta.


Leikkasin neliöitä trikootilkuista ja taittelin ne kolmioiksi. Ompelin tilkut alareunoistaan yhteen pitkällä pistonpituudella. Rypytin vähän, niin tilkut taipuivat kaarevan selän muotoon paremmin. Applikointi oli nopea tehdä, koska dinosauruksen harjaa ei tarvinnut kiertää siksakilla ympäri.

Housujonon jatkona vielä yhdet collegehousut, jotka lähtivät 4-vuotiaalle lahjaksi. Tein lasten housuihin pitkän lahjeresorin lisäämään käyttöikää. Alkuun resoria voi pitää kaksinkerroin taitettuna.

Housujen koot: M, 104 cm ja 86 cm
Housuja saisi edelleen ommella lisää. Perushousujen ompelu on vain niin tylsää. Pitäisi keksiä jotain uusia jujuja. Kannattaa käydä katsomassa kuvat kesäkuussa suunnitelluista ja ommelluista housuista.
http://kangaskorjaamolla.blogspot.fi/2014/06/spiraalihousut.html
http://kangaskorjaamolla.blogspot.fi/2014/06/rallihousut-ja-muita-virityksia.html

Edellisessä postauksessa arvotun pussukan voittaja on Epäonninen Puutarhuri. Onneksi olkoon!

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kello käy

Tyttö juhliin pukeutuu, siellä ajankulu unohtuu


 Kun kello kaksitoista käy, ei neitosta enää linnan portailla näy.

Lasikenkä portaille jää, kun neitonen karkuun viilettää.

Kellokangas toi mieleen monta tilannetta ja tarinaa. Kirjoin tähän tunikaan otteita Tuhkimosta. Väritin mustalla kangastussilla kellon viisarit piiloon ja tilalle kirjailin käsin hopealangalla kellonviisarit osoittamaan keskiyötä. Toiseen kohtaan kirjoin lasikengän. Koneella tein tekstin Ponggg. Kirjailut sulautuvat kankaaseen, vasta lähempää huomaa hopean kimallusta.
Tuhkimon tanssi Tunika
Kangas oli alunperin valkoista, se on värjätty turkoosiksi. Lapsen paidasta väritin myös viisarit piiloon ja kellotauluista tuli traktorin renkaat. Leikkasin trikoosta ohutta suikaletta ja ompelin siksakilla suikaleen keskeltä kiinni paitaan traktorin muotoisesti. Tällä tekniikalla olen nähnyt tehtävän kaikenlaisia ruusukkeita. Ajattelin kokeilla miten trikoosuikale taipuu yksittäiseksi kuvioksi. Vähän ikävästi nuo suikaleen jatkokohdat pistävät silmään, mutta muuten menettelee.
Turkoosin paidan nimi: Aika se on kortilla maanviljelijälläkin. Valkoinen paita jäi nimettömäksi.
Kankaan nimi on Aika kortilla ja kankaan on valmistanut Verson puoti.
Nämä ompelukset ja bloggaus ovat yhteistyöprojekti Verson puodin kanssa.

Tämä on sadannes blogikirjoitukseni, sen kunniaksi arvon nämä kaksi kuvassa olevaa pussukkaa. Ensimmäinen vaihtoehto on Aika kortilla -kankaasta tehty penaali. Toinen vaihtoehto on Kismet kääreestä ommeltu, kristallimuovilla päällystettty pussukka. Pussukan toinen puoli on ruskea, toinen punainen. En ommellut vielä valmiiksi asti Aika kortilla -penaalia, niin voin persoonalisoida sen voittajan toiveiden mukaan Minkä tarinan tai kellonajan sinä haluat ikuistaa pussukan kylkeen? Hääkirkon varausajan vai työpäivän päätymisen.... Sellainen mahdollisuus myös on, että voittaja voi halutessaan jatkaa penaalin ompelua ja koristelua itse. Arvontaan osallistut jättämällä kommentin tähän alle. Käytäthän tunnistettavaa nimimerkkiä, jos olet anonyymi kommentoija. Aikaa osallisttumiseen on niin kauan kuin seuraava, 101. blogiteksti ilmestyy. Siinä kestää yleensä viikon verran.


Muita tuunauksia Kello kortilla kankaasta löytyy
http://dobermami.blogspot.fi/2014/10/leileileiritunnelmaa.html
http://velhonviita.blogspot.fi/2014/10/aika-kortilla.html 

Pussukan voittaja on arvottu 24.10.2014 klo 22:17. Voittaja on Epäonninen Puutarhuri, onneksi olkoon! Kiitos kaikille kommenteista ja osallistumisesta arvontaan.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Viikonloppulaukku

Elämäni on tasaisen siniharmaata arkea. Pidän säännöllisyydestä, päivästä toiseen toistuvista rutiineista, tutusta ja turvallisesta. Valitsen käytännöllistä farkkua kauppaan, kerhoon ja kotoiluun. Ompelin farkkukassinkin.

Sivukuva


Arki maistuu paremmalta, kun joukkoon sekoittaa juhlaa. Säännöllisyyden rikkovat maratonmittaiset sukulointireissut. Joskus on tarpeen repäistä... irti kotitöistä ja perheestä, lähteä niin kauas kotoa kuin mahdollista. Juhlatuulelle siivittävät pitsit & bling bling. Koristelin farkkukassin pitsillä, paljeteilla ja koristeompeleilla.

Toinen sivu


Menneenä viikonloppuna repäisin lähtemällä ompeluleirille. En tehnyt muuta kuin ompelin, puhuin ompelusta ja näin unia ompelusta. Sain leiriltä inspiraatiota myös uusiin ompeluksiin. Siellä ompelin ensimmäiseksi tämän monikäyttökassin, joka kuvaa tavallisen kotiompelijan arkea.

Lähikuva koristeompeleista

Idean tähän kassiin sain, kun pyörittelin erään käsityöblogin vastakohtahaastetta päässäni,  mikä materiaali kuvastaa minua, mikä on sen vastakohta. Toisena päivänä mietin, mitä voisin tehdä käytöstä poistetuilla rintsikoilla. Entä miten voisin piristää arkikassia. Nämä kaksi jälkimmäistä ajatusta ovat usein käsitöissäni läsnä. En halua heittää mitään pois ja haluan yllättää itseni tai katsojan.

Kassiprojektiin käytin tilkkuja, jotka olivat jääneet yli tästä bolerosta.

Kassi tasona ennen ompelua

Laukun tekniset tiedot:
  • Päällipuoli farkkua
  • Sisäpuoli vettä hylkivää ulkoilukangasta
  • Kaksi kantokahvaa farkkujen vyötärökaitaleesta, jätin napin ja vyölenkit koristeeksi
  • Pitkä olkahihna kierrätetty vanhasta laukusta
  • molemmissa päädyissä taskut
  • Pituus 50 cm, korkeus 30 cm  leveys 20 cm


Tilkkupinnan ompelu


Ladoin tilkut sikin sokin päällekkäin. Ompelin tilkkujen reunaan valkoisella tikkauslangalla erilaisia koristeompeleita. Saumat voisi vaihtoehtoisesti ommella myös tiheällä ja leveällä siksakilla, ns. applikaatiosiksakilla. Myös nauhat ja pitsit sopivat saumakohtiin. Huomaamattomat saumat saa kun ompelee tavallisella suoralla. Tilkkujen reunat saavat jäädä rispautuviksi, erityisesti farkussa tämä rispaantuminen on suotavaa.

Tähän työtapaan voi etsiä myös tilkkulaatikosta kaikki punasävyiset tilkut ja sommitella niistä tilkkupinnan.

Jos teet tilkkkupinnan ohuista kankaista niin laita tilkkujen alle lakakakangas vuoriksi. Farkkutilkut ovat niin paksuja, etteivät tarvitse erillistä vuorikangasta


Laukun päätyyn ompelin sydämen paksulla tikkauslangalla. 




Lopuksi haluan kiittää yhteistyöstä ompelukonettani, joka ompelee yli sataa koristeommelta. Hän suostui myös mukisematta ompelemaan kymmenen farkkukerroksen, kahden ulkoilukangaskerroksen ja vetoketjun päältä. 

Muut mahtavat ideat vanhoista farkuista


P.s. Kirjoittelin blogia liian väsyneillä silmillä ja tänne ujuttautui paha kirjoitusvirhe, toivottavasti kukaan ei huomaa :) Nyt en jaksa korjata.

torstai 9. lokakuuta 2014

Kissamekko

Oi, oi, oi, kiitos äiti, kiitos! Kuuluivat tytön sanat, kun hän näki paketista tulevan kissakankaan. Paketti tuli jo kevättalvella, mutta nyt ilmojen kylmenemisen myötä aloitin ompelun. Kangas on joustofroteeta, ja Hurmuri on tuo kissa nimeltään :) 

Kaava on Suuresta Käsityölehdestä 11-12/2009. Mekon koko on 110 cm ja siinä on kyllä kasvunvaraa. Pitäisi kyllä ommella enemmän mekkosia tytölle itse. Kankaat ovat vain kaunistuneet ompelu-urani aikana. Tilasin kangasta 70 cm ja yhdestä leveydestä tulee etu-ja takakappaleet sekä hihat. (Kangas taisi olla jopa 170 cm leveää) Materiaaleille tuli hintaa n. 17 euroa.


Hihat ovat pitkät, että mekko sopii tunikana varmaan vielä kahden vuoden päästäkin. Laitoin kuminauhan hihansuuhun, että kädet jäävät toimintakykyisiksi.

Sellainen pieni ongelma tässä kankaassa on, että keltainen väri tummuu pesussa. Etu-ja takakappaleen auringot ovat erisävyisiä. Etupuolelle tietenkin osuivat ne likaisen keltaiset auringot.  Muilta ompelijoilta olen kuullut vähän sen suuntaista, että keltainen väri on ongelmallisin kankaissa, kun se tuppaa tummumaan. 

Kangas on esipesty kaksi kertaa 60 asteessa yksinään ja keltaiset näyttävät tältä.

Tuunasin tytölle myös housut. Alkuperäinen koko oli 90 cm, lisäsin lahkeisiin pitkät resorit, niin sain kooksi 104 cm. Vyötärön, lantion ja lahkeiden leveys oli kohdillaan. Mietin housuihin jotain koristetta, niin käsiin osui juuri saamani yksisarvinen. Violetti ja harmaa näyttivät sopivan hyvin yhteen, joten siinähän se.

torstai 2. lokakuuta 2014

Puolipotkuhousuja

Pidän eriparilahkeista. Pidän kankaista, joissa ovat aiheena satuhahmot. Tässä kankaassa seikkailevat peikko ja kolme päkäpää pukkia. Ompelun tuloksena syntyi unihousuja koossa 86 cm. Kaavat ovat Suuressa Käsityölehdessä 8/2014. Lehdessä on koot 50-80. Pidensin kaavaa lahkeessa 3,5 cm ja leveyden otin koon 80 kaavasta.

Pikkumiehellä alkoi tämä aamu väärällä jalalla. Äidin syytähän tuo oli, kun rintamaitoa ei enää herunut. Ei paljon tainneet uudet puolipotkuhousut mieltä lämmittää.

Kuvia aikaisemmin ommelluista puolipotkuhousuista
http://kangaskorjaamolla.blogspot.fi/2013/09/pahaa-sutta-ken-pelkaisi-osa-ii.html
Farkkutyyliset puolipotkuhousut
http://kangaskorjaamolla.blogspot.fi/2013/11/farkkupotkarit.html