keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Lankarullamato

Ompeluharrastuksen myötä laatikkoon on kertynyt tyhjiä lankarullia. En ole heittänyt niitäkään pois. Lankarullista saa tosi kätevän sorminäppäryyttä kehittävän pujottelulelun.


Otin pitkän nyörin. Toiseen päähän huovutin pallon ja toiseen päähän neulan. Pallon pohjaksi pyöritin lankakerän ja neulan pohjana on rautalankaa.

Yleensä minulla on valmis mielikuva lopputuloksesta ennen kuin lähden toteuttamaan ideaa. Nyt etenin toisin päin. Katselin valmiita erivärisiä palloja ja mietin, miksi ne voisivat muuttua. Ensin keksin vihaisen linnun, virkkasin nokan ja sulat päälaelle, fleecestä leikkasin silmän valkuaiset ja viimeistelin kirjomalla.

Sitten ideoin sammakon, huovutin mulkosilmät ja räpylät. Kolmanneksi keksin virkata keltaiselle pallolle leijonan harjan, laitoin fleeceä nenän alle ja kirjoin muut kasvonpiirteet. Valkoinen pallo oli haastavin. Olen huovuttanut aikaisemmin kukan; kiedoin villaa styroxpallon ympärille ja leikkasin huopapallon puoliksi auki säteittein kukan terälehdiksi. Nyt yhdistin valkoisen pallon kukkaan ja siitä tuli kukkakeiju.

Tällä lankarulla madolla voi pelatessa laskea pisteitä, merkitä monta kertaa on heittänyt pallon koriin tai kaatanut keilat. Matoa voi käyttää helmitaulun tapaan laskemiseen. Joulun alla madon lankarullien määrästä voi laskea montako yötä on vielä jouluun, kun pujottaa aluksi madon häntään 24 lankarullaa.


p.s. Edellisestä blogijutustani löytyvät huovutetut korut vetoketjuilla höystettynä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.