perjantai 6. maaliskuuta 2015

Nuken kantokoppa

Tyhjensin kaappeja ja laitoin tarpeetonta kirpputorille myyntiin. Ajattelin, että kapea pinnasängyn pehmuke, menneen aikakauden muovitabletit ja ohueksi kulunut Muppet -tyynyliina eivät taida mennä siellä kaupaksi. Siitä se ajatus sitten lähti.


Kangaskaapista kaivoin täydennystä ja tässä lopputulos: nuken kantokoppa.

Kopan päällinen aukeaa vetoketjulla ja sen saa kokonaan irti.

Sisäreunassa on  kaksi taskua. Toinen läpinäkyvä tasku on nuken neuvolakortille ja toinen vetoketjullinen hoitotarvikkeille. Minulla oli ihan pieni hukkapätkä valkoista pitsiä, niin laitoin sen tuohon taskun keskelle, ettei roskiin tarvinnut heittää.

Kantokopan pohjaan tuli kaksi muovitablettia päällystettynä kankailla. Silitin ohueksi kuluneeseen Muppet -tyynyliinaan paksun tukikankaan, niin kestää paremmin. Huolittelin reunat vielä vinonauhalla.

Kaapin perällä oli vielä täysin epäonnistunut käsityö. Kaksi vuotta sitten aloitin päällystämään äitiyspakkauksen makuupussia Marimekon kankaalla. Kuningasajatus oli maalata osa kukista violetilla kangasmaalilla. Väri levisi liikaa viereisiin kukkiin. Olen tietoinen siitä, että väri ei  leviäisi, kun maalaisi kuivalla pensselillä kuivalle kankaalle. Mutta ajattelin äkkiä maalata ja otin liian suuren pensselin, joka imi itseensä liian paljon maalia. Tein makuupussin nyt loppuun ja annoin nukkeleikeihin mukaan.

Päällystämisen toteutin yksinkertaisesti leikkaamalla makuupussin kokoisen palan + saumanvarat. Silitin saumanvarat nurjalle. Ompelin Unikko-kankaan reunoista makuupussiin. Vetoketjujen alkukohdissa ompelin tiukan mutkan käsin.

5 kommenttia:

  1. Oi, onpas kiva koppa! Ja makuupussikin näyttää oikein kivalta!

    VastaaPoista
  2. Hieno ja kiva nuken kantokoppa, kyllä tuolla kelpaa nyt leikkiä, ja peittokin vielä!

    VastaaPoista
  3. Oi miten hienoa kierrätystä 😍 hieno koppa ja makuupussi 💖

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille kaikille ihanaiset :) Saa nähdä miten jälkipolvi tämän kantokopan sitten aikanaan säilöö tai kierrättää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.