torstai 7. toukokuuta 2015

Lapset ompelevat

Tulimme hankkineeksi kirpputorilta, halvalla kun sai, lapsille muovisen leluompelukoneen. Luin kotona sen käyttöohjeet ja tulin siihen tulokseen, että sillä ei voi saada kunnon ommelta. En edes lähtenyt yrittämään. Pistin koneen laatikkoon takaisin ja myin eteenpäin. Viritin oman ompelukoneeni, Bernina 550, lasten käyttöön. Tarkemman esittelyn ompelukoneeni ominaisuuksista löydät täältä.

Neljävuotias on nyt ommellut oikealla aikuisten ompelukoneella puoli vuotta. Ompelut ovat sujuneet mallikkaasti. Tyttö osaa pujottaa ylälangan, koneessa on neulalangoitin, eikä lankaa tarvitse sihdata neulansilmästä läpi. Tyttö osaa vaihtaa ompelukoneeseen erilaisia koristeompeleita, joita on runsaasti, 176 kappaletta. Tähän kurkistusnukkeen tyttö sai tehdä itse koristeompeleet. Hän on saanut touhuta omatoimisesti ompelukoneen äärellä ja on saanut aikaiseksi tyynyjä ja pussukoita. Tyttö toivoo kovasti, että voisi pian ommella jo vaatteitakin itselleen.



Kaksivuotias aloitti ompelut syntymäpäivänsä tienoilla. Pojan oli pakko päästä ompelemaan, kun isosiskokin kerran saa. Poika hoksasi heti miten koneen saa liikkeelle jalkapolkimella ja yritti tietysti jäljitellä isosiskoa ja painella kaikkia nappeja. Ompelutuoleiksi lainasimme ruokapöydästä Tripp Trapp syöttötuolit. Jalkapoljin nostetaan alemmalle askelmalle, niin ompelemaan ylettyy hyvin.

Täällä on 2-vuotiaan ompelemat koristeompeleet taskuun.

  


Seuraavaan kuvaan olen merkinnyt nuolilla säätimet, joilla ompelukoneen saa säädettyä turvalliseksi lapsille. 


Vihreä nuoli: Ompelukoneessa on portaaton nopeuden säätö. Lapsille se tietenkin säädetään etananopeudelle. Sitten jos hoksaavat itse ruveta liuttamaan säädintä, niin pitää laittaa nuppi teipillä piiloon.
Punainen nuoli: "Liikennevalot" eli punainen valo palaa, kun paininjalka on ylhäällä, eikä kone suostu ompelemaan. Vihreä valo syttyy, kun paininjalka on alhaalla ja saa lähteä liikkeelle. Koneella ei voi koskaan vahingossa ommella paininjalka ylhäällä. Koneella voi ommella ilman jalkapoljinta, silloin tästä napista käynnistetään ja pysäytetään ommel. Tätäkin olemme lasten kanssa harjoitelleet, mutta luonnollisemmalta on tuntunut käyttää jalkapoljinta.
Oranssi nuoli: Sormisuoja pujotetaan paininjalan takana olevaan reikään ja kiristetään ruuvilla paikoilleen. Sormisuojan koukerot tukkivat reitin, eikä lapsi saa tungettua sormeaan neulan alle. Tottakai olen lapsille korostanut, että neulan alle ei saa laittaa sormia, neula on tosi terävä ja menee sormesta läpi. Olemme tunnustelleetkin neulan terävyyttä. Sormisuojan raosta saan kyllä tungettua oman pikkurillini neulan alle, että sataprosenttisesti en sormisuojaan luottaisi. Jos lapsi haluaa laittaa sormensa neulan alle, niin varmasti hänkin raon löytää. Ajattelen sormisuojan parhaiten auttavan siihen, jos vahingossa meinaa huitaista sormensa liian likelle neulaa.
Sininen nuoli: Teippasin teipin pistolevyn vieressä olevien reikien päälle. Tähän koloon lapset mielellään piilottavat nuppineulat. Meilläkin nämä reiät on kerran täytetty neuloilla. Nyt teippi pysyy aina paikoillaan, vaikka kukaan ei ompelisikaan.



Tässä kuvassa näkyy, kun tyttö laskee paininjalan alas ja liikennevalo syttyy vihreäksi.



Sormisuojan voi ostaa lisätarvikkeena ja sen saa kiinnitettyä kaikkiin paininjalkoihin, joiden jalassa on reikä. Sormisuojan hinnaksi tuli 24 euroa ompelukoneliikkeessä. Tässä linkki vielä Berninan lisätarvikesivulle tarkempiin kuviin.




Lisää Bernina 550 ompelukoneen ominaisuuksista:


5 kommenttia:

  1. Tää on kyllä niin ärsyttävää kun joudun aina kommenttini laittaa kahteen kertaan...kun toi sit kysyy tiliä (nytkin ennakoin ja valitsin googlen jo etukäteen) ja se kysyy kirjautumista kuitenkin vasta sen jälkeen kun lähettää kommentin... no sut se kommentti kummasti häviää...
    Jio olin siis kehumassa kuinka hienoa että lapset pääsee ompelemaan sun koneella ja siitä saa säädettyä noin turvallisensti. Jäin vielä pohtimaan kun en muista et saitko sen sähköiskuhomman eliminoitua jotenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähköiskut ovat hallinnassa. Sain ompelukoneeseen johdon, joka menee pohjan metalliosista pistorasian metalliseen ulokkeeseen. Johtoon ei siis tule virtaa. Kyseessä on ilmeisesti maadoitus, mitä vähän sähköasioista tiedän. Ja onpa tuo tuskaista, kun kommentti häviää.

      Poista
  2. Sori noi kirjoitusvirheet (kännykkä)!

    VastaaPoista
  3. Meillä on vasta koululaiset ()jotka kaikki poikia) osoittaneet kiinnostusta ompelukonetta kohtaan ja saaneetkin jotakin ommella. Mukava jos lapset on innostuneita ja saavat tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää oon itsekin aloittanut ompelu-urani pienenä, veikkaisin alle kouluikäisenä. Ensimmäisiä töitä mitä muistan on, että sain huolitella siksakilla kankaiden reunoja mummille valmiiksi, kun hän ompeli. Kiva kuulla, että teilläkin lapset ompelevat.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.