sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Joulukortit

Joulun viettomme alkaa jo tammikuussa.... 

Etsin parhaimmat ideat joulukorttiaskarteluihin jo yhdeksän kuukautta sitten. Alkuperäisideat löytyvät Pinterestistä.

... ja sitten kun koittaa marraskuu... Tässä on nyt lopputulos. Vielä vähän pitää malttaa odotella, ennen kuin laitan kortit postiin.

Leikkasin kirurgin veitsellä vanhan kirjan lehdistä jouluaiheisia siluetteja. Samalla kertaa sain leikattua neljä korttiaihiota, kun laitoin kaksi lehteä päällekkäin ja hyödynsin kuvion positiivin ja negatiivin.


Nämä poroaiheiset kortit olivat minun suosikkejani.



 Tein pahvisen mallineen kuvioiden piirtämistä varten.


Lapset pääsivät mukaan askartelemaan joulukuusia, jotka on kasattu kolmioista, kuvassa alhaalla vasemmanpuoleinen. Joihinkin kuusiin teimme varjostuksen reunoihin vihreällä vesivärillä.



Joulukuusiin hain ideaa leikkelemällä niitä samoin kuin paperisia lumihiutaleita leikellään.



Lumiukkokortit näyttävät tältä. Lasten askartelema versio koostuu erillisistä palloista, kuvassa vasemman puoleisena. Lumiukkoihin teimme myös varjostuksia sinisellä vesivärillä.



Tein kirjekuoretkin itse vanhoista kalentereista. Käytin marraskuun - tammikuun kuva-aiheita. Vanhin säästämäni kalenteri taisi olla vuodelta 2005. Kirjekuoret voi tehdä myös postin mukana tulevasta mainoslehtisestä, oranssista Postisesta.


Vielä jäi kirjan sivuja jäljelle.
 

5 kommenttia:

  1. Päänvaivaa tuotti, että onko pelkkä kirjan sivusta leikattu kuvio riittävä, vai minkälaista koristetta siihen voisi laittaa jatkoksi. Piti kokeilla vähän kaikenlaista tarraa ja nauhaa. Kiitos käynnistä Raisalle :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Nämä edustavat kyllä joulukorttien parhaimmistoa. Mulla sapluunat tallella niin saa tehtyä tarvittaessa nopeasti uusia :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.