torstai 21. tammikuuta 2016

Kansallispukuhenkinen liivi

Mietin isoveljelle sopivaa juhlavaatetusta ristiäisiin. Löysin Marianne Valolan ompelemat kansallispukuhenkiset liivit ja niistä inspiroituneena lähdin metsästämään sopivaa villakangasta meidän pojalle. Kymenlaakson kansallispuvun hamekangas oli ainut mitä sain tähän hätään.

kansallispuvun liivin ompelu


Liivin ompelussa tuli vähän kiire. Viimeiset napit ompelin juhlia edeltävänä yönä. Lopputulos kuitenkin palkitsee kaiken vaivannäön, tulipa nuoresta herrasta komea juhla-asussaan.

juhlaliivi kansallispukukankaasta


Kaavoja etsiessäni ensimmäisenä osui käteen Ottobre 1/2013, jossa oli kannessa kokin asu. Asussa oli juuri sopivan muotoinen kaulus, joten mitä sitä enempää etsimään. Muokkasin takin kaavoista liivin. Jätin hihat pois ja kauluksesta jätin pois ylimmän napin.



Kangas oli arvokasta, joten ompelin liiviin kasvunvaraa. Liivi on nyt kokoa 98 cm, mutta saan sen suurennettua ainakin kahden koon verran. Käänsin helmasta 5 cm saumanvaran liivin sisään ja sivusaumoihin jäi 2 cm kasvunvaraa. Ompelujärjestyksen suunnittelin niin, että liivin saa suurennettua mahdollisimman vähällä purkamisella.

Edit: Liivi sopi pojalle 128 cm eli 7-vuotiaaksi asti. Käyttöikää liiville tuli siis 4,5 vuotta. Sitten ompelin uuden liivin kansallispukukankaasta




Liivin ompelujärjestys


  1. Ompelin vuorin alavarat paikoilleen.
  2. Ompelin liivin ja vuorin olkasaumat.
  3. Ompelin kauluksen valmiiksi.
  4. Ompelin kauluksen paikoilleen liivin pääntielle.
  5. Ompelin vuorin ja päällisen yhteen oikeat puolet vastakkain pääntiellä ja etureunassa. (Kauluksen saumanvarat jäivät vuorin ja päällisen väliin piiloon.) Saman toistin kädenteille. Liivi  ja vuori ovat tässä vaiheessaa erillään sivusaumoista ja helmassa. 
  6. Mittasin paljonko jätän kääntö- eli kasvunvaraa liivin helmaan. Ompelin helmasta päällisen ja vuorin yhteen 5 cm:n päästä reunasta. Kankaat olivat edelleen oikeat puolet vastakkain.
  7. Tein saumanvaroihin ohennuksia ja aukileikkauksia, käänsin liivin oikein päin ja silitin märän harson läpi saumat asentoonsa.
  8. Viimeisenä ompelin sivusauman. Tässä on 4 kangaskerrosta päällekkäin. Saumaan jäävät saumanvarat näkyviin liivin nurjalle puolelle. Tästä kohden myöhemmin aloitetaan ompeleiden purkaminen ja liivn suurentaminen.
Alakuvassa on vaihe 8 ompelematta. Liivin sisällä näkyy helmassa oleva 5 cm:n kasvunvara.

kasvunvara lapsen vaatteessa


Liiviin en tietenkään voinut ommella napinläpiä, koska ne olisivat suuremmassa koossa olleet väärässä paikassa. Kiinnitys onnistuu käsin ommeltavilla neppareilla. Oikeat napit ovat vain koristeena. Neppareita siirtämällä saa myös liiviä suurennettua, jos sivusaumasta ei pysty leventämään liiviä tarpeeksi.

liivin ompelujärjestys


Tilasin kangasta 46 cm. Kankaan leveys oli kutistamisen jälkeen 98 cm. Olisi kannatanut tilata pikkuisen suurempi pala. Keskelle taakse tuli sauma. Raidat kohdistuivat sattumalta takana ja olalla. Tämän verran jäi tilkkuja yli, ehkä niistä saisi rusetin nukelle :)

kymenlaakson kansallispuvun hamekangas

 
Lue tästä lisää miten ompelin 4 vuoden kuluttua uuden liivin kansallispukukankaasta. Siihenkin tuli kasvunvaraa. Postauksessa on myös kerrottu miten raidallisen kankaan menekki lasketaan ja paljonko liivin kankaat maksoivat.

torstai 14. tammikuuta 2016

Ristiäisiin itselle mekko

Meille syntyi marraskuussa tonttutyttö, joka tosiaan jaksaa valvoa yöt läpeensä. Vietimme ristiäisiä joulun jälkeen. Ompelin itselleni juhlaa varten simppelin trikoomekon, jossa imetyskin onnistuu. Mekon kaava on Suuresta Käsityölehdestä 10/2012. Yksityiskohtana on hihan päällipuolella kuminauharypytys.

 


 Kietaisuosa jatkuu selän taakse solmittavilla nauhoilla.



Etukappaleessa on imetystä varten reiät, jotka peittyvät kietaisuosan alle. En tehnyt viiltoja rinnan päälle, vaan vähän sivuun, ettei reikä kuulla päällimmäisen kankaan läpi.



Kukka-asetelma luistimissa

Juhlapöydän keskipisteenä oli vaaleanpunaisiin luistimiin sidottu ruusukimppu. Vihreille lehdille ripottelin ohuen ohutta folionauhaa kimaltelemaan jääkiteiden lailla. Luistimet pysyvät pystyssä, kun ne on sidottu toisiinsa nippusiteillä terästä ja varresta. Nyöritin luistimet pitsikankaasta leikatuilla nauhoilla.



Omenakynttiläjalat

Juhlapöydän koristelussa käytin joulunpunaisia omenoita, tein niistä kynttilänjalkoja. Pistin omenaporalla reiän omenan keskelle ja pohjasta leikkasin palan pois, että omena kynttilöineen pysyy tukevasti pystyssä. Omenan alle leikkasin kaksinkertaisesta foliosta piparkakun muotoisen alusen. Omenakynttilät säilyvät hyvin parikin viikkoa käyttökelpoisina. Mukavinta on, että omenat eivät vie säilytystilaa joulukoristelaatikosta. Harmittaa, että en hoksannut irrottaa omenoista tarroja!




Karkkikuuset

Kahvipöydän konvehdit olivat tarjolla pienissä karkkikuusissa. Kuusen runkona on stryroxkartio, joka on päällystetty vihreällä silkkipaperilla. Konvehdit on kiinnitetty kuuseen päättömillä nuppineuloilla. Korurasiasta lainasin helmet kuusennauhaksi.




Osa ristiäisten leivonnaisistakin oli vaaleanpunaisia. Taikinakulhossa on joulupukin kuiskaukset -keksitaikina, sen väri tulee hienonnetuista säilykekirsikoista. Voiko ihanamman väristä taikinaa ollakaan?



Ostin elämäni ensimmäisen pursottimen. Ennen olen pursotellut pakatuspussilla. Aika moneen kakkuun ja pikkuleipään truuttasin koristeet. Vielä pitää harjoitella, että tulee tasaista jälkeä, mutta nyt into korvasi taidon. Tytön ehdotuksesta piirtelin pikkuleipiin joulukuusikuvion.



Kuivakakut ja kaikki mahdolliset tein sydämenmuotoisiksi. Tässä on uunilämmin viikunakakku, taatelikakun serkku. Olen syönyt kyllästymiseen asti aikaisempina jouluina taatelikakkua, tämä oli maukasta vaihtelua.



Kahvipöydässä oli tarjolla seitsemää sorttia, jos ei enemmänkin. Sisällytin leipomuksiin mahdollisimman paljon jouluisia makuja, esim. glögiä. luumuja ja suklaata. Tarjolla oli feta-munapasteijoita, luumuinen charlotte russe, täytekakku, sacherkakku, Omar-omenakakku, After Eight -juustokakku, mausteinen glögitorttu, rocky road -kakku, viikunakakku, leipäjuustoa ja joulupukin kuiskauksia.




Sydämenmuotoisen täytekakun kuorrutin kermavaahdolla ja sydämenmuotoisilla strösseleillä.



After Eight juustokakusta tuli meidän perheen oma suosikki. After Eight rasioita on hamstrattu joulun jälkeisestä alesta neljä laatikkoa kaappiin odottamaan leivontahetkiä. Kuvassa taaempana sydämenmuotoinen mausteinen glögikakku.



Ompelin ristiäisiin myös isolle veljelle liivin hienosta villakankaasta.

P.s Arkistojen kätköistä löytyy toinenkin ristiäisaiheinen postaus, kastemekkokin on siellä esitelty tarkemmin.

torstai 7. tammikuuta 2016

Uusi kaappi käsityötarvikkeille

Järjestelin käsityötarvikkeitani. Kolme vanhaa hyllykköä/ lipastoa sai lähtöpassit ja yksi uusi hylly tuli tilalle. Neljä hyvin läpinäkyvää lasiovea ei miellyttänyt silmää, mutta hinta ratkaisi. Tee-se-itse-naisen sisustusblogista löytyi onneksi idea, miten lasiovet saa kätevästi peittävämmiksi.

Pitsiverhot on liimattu lasiin kiinni maissitärkkelyksellä. Liisteri on helppo tehdä sekoittamalla Maizenaa veteen. Liisteri sivellään lasille ja pitsikangas liimataan siihen kiinni. Liisteri kuivuu hitaasti, joten kankaan rypyt ehtii hyvin oikoa ennen kuivumista. Irrottamista en ole vielä kokeillut, miten työlästä se on, mutta ohje lupaa pitsiverhon irtoavan pelkällä vedellä.

näkösuoja lasioveen


Tiivistin, tungin ja taisin jostain tavarasta luopuakin, niin sain kaikki käsityötarvikkeeni mahtumaan tähän uuteen hyllyyn. Käsityötarvikkeiden säilyttämiseen etsin luovia ratkaisuja keittiön ja vaatehuoneen hyllyiltä. Isoista lasipurkeista sai moni tavara uuden kodin mm. lankarullat, napit, konekirjontalangat. Jouluna lasioven takana kurkistelee poro. (Sabluuna)

kaappi käsityötarvikkeille


Kuminauhat ovat tarjolla kakkuvuoissa ja kahvipannussa.

Kuminauhojen säilytys

luovia säilytysratkaisuja


Hyllystä löytyvät myös metallipurkit ja tapetin paloilla päällystetyt pahvilaatikot.

säilytysratkaisuja käsityötarvikkeille


Ylähyllyllä on askartelutarviketeepannu ja satiininauhakynttilälyhty.

käsityötarvikkeiden säilytys


Paperikassit ovat takaseinälle sopivan kokoisia säilytyskoreja harvoin tarvittaville materiaaleille.

paperikasseista koreja


Alahyllylle mahtuvat isommat paperikassit kansioiden ja lehtikoteloiden viereen.

pitsiverho lasioveen


Ohje maissitärkkelysliisteriin:
1 rkl maissitärkkelystä esim. Maizena
1 rkl kylmää vettä
n. 1 dl kuumaa vettä

Sekoita maissitärkkelys kylmään veteen. Lisää joukkoon kuuma vesi koko ajan sekoittaen. Sivele maalisiveltimellä liisteri ohueksi kerrokseksi ikkunalasiin. Asettele pitsiverho tai muu ohut kangas lasin päälle. Anna kuivua.

Pitsiverhon voi irrottaa pesemällä ikkunan vedellä.

Lisää luovia säilytysratkaisuja: Mummon perintöliinoista tuunatut sämpyläkorit. Sämpyläkoreja tulee käytettyä enemmän kuin pöytäliinoja, ainakin meillä.