tiistai 22. maaliskuuta 2016

Luova huppari

Ompelin huppareita miehelle kaksin kappalein. Lyijykynä-kangas sopii hänellä kuin nakutettu, koska lyijykynä on hänen tärkein työvälineensä. Tätä kangasta myydään Pehemiällä Luova-nimellä. Kyllä se lyijykynäkin voi olla luova oikeissa käsissä :)



Toiseen huppariin valikoitui liidulla piirrettyjä tähtiä eli Selian Chalk Stars -joustocollege.




Lyijykynä-kangas oli trikoota. Se tuntui vähän ohuelta yksinään huppariin, joten vuoritin etukappaleen kokonaan trikoolla. Hihat ja takakappaleen ompelin harmaasta joustocollegesta.




Vetoketjulliset taskut ovat tarpeelliset molemmissa huppareissa.



Taskupussit tein ohuesta charmeuseneuloksesta, että huppari kuivuu nopeasti pesusta takaisin käyttöön.


Kaava on Suuresta Käsityölehdestä 8/2008, sama kaava jolla tein kaksi jalkapallohupparia.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kaksin aina kaunihimpi

Ompelin sisaruksille velourhousut. 


Lapset ovat ihan innoissaan, kun saivat samanlaiset housut ja vieläpä taskuilla. Taskujen ompeluohje sivusaumattomiin housuihin löytyy täältä. Poika tuumasi, että ottaa housut kainaloon nukkumaan mennessään.


Leikkasin toiset housut myötäkarvaan ja toiset vastakarvaan. Näin kaavat mahtuivat vierekkäin kankaalle. Yhtään ei huomaa käytössä kummat housut on leikattu "väärin päin" kankaasta. Minulla on tapana leikata nukkapintaiset kankaat siten, että nukka osoittaa ylöspäin. Näin kankaan värit näyttävät tummemmilta. 

Harmi vaan, että ensimmäisen käyttökerran jälkeen polvet ovat jo kuluneet ja vaalenneet. Kangas ei näköjään kestä leikki-ikäisten käytössä.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Papukaijamaiset niskatyynyt autoon

Ostimme uuden auton! Sen kunniaksi ompelin lapsille niskatyynyt autoon. Nyt kelpaa ottaa päivätorkut kaupunkireissulla. Muotoilin kaavat muistuttamaan papukaijaa. Tyynyn toinen reuna on tarkoituksella paksumpi, niin hyvää nukkumisasentoa voi hakea joko nokan tai pyrstön päällä. Näihin tyynyihin sai myös mukavasti käytettyä joustofrotee- ja velourtilkkuja.

ompele niskatyyny

Tällä nettisivustolla on paljon hauskoja ideoita niskatyynyihin, sieltä katsoin meidänkin omiin mallia. 

Mustat tereet saumakohdisssa tuovat hyvin rytmiä vartalon eri osiin. Linnun jalkoina ovat kangastuppilot, niihin ei tarvinnut laittaa edes vanua sisälle.

papukaija niskatyyny

Toinen tyyny tuli tehtyä vähän vahingossa, kun leikkasin pyrstöosan ensin peilikuvana verrattuna muihin osiin ja jalkoja ompelin 30 cm liikaa. Tein samantein kaksi tyynyä, kun kerran osia tuli leikattua ylimääräisiä.


Kuvasta huomaa, että toinen tyyny ei oikein mahdu turvaistuimen kanssa käytettäväksi, mutta onpahan sitten odottamassa, kun lapsi siirtyy korokeistuimeen.

niskatyyny autoon


Ompelin autolle "tervetuliaslahjaksi" kaksi kosteudenkeräjää. Tarkemmin sanottuna nämä ovat pienet tyynyt, joissa on sisällä  400 grammaa Rainbow kissanhiekkaa. Hiekkapussin kyljessä lukee silikageeli. Näiden tyynyjen tarkoitus on estää auton ikkunoita huurustumasta sisäpuolelta.

Matkailuautoissa tämä niksi on paljon tunnetumpi ja aiheesta löytyy paljon nettikeskusteluja. Silikageelin voi kuivattaa saunassa tai uunissa ja tyynyt voi palauttaa kuivattamisen jälkeen takaisin autoon. Toistaiseksi auton ikkunoita ei ole tarvinnut kuivata sisäpuolelta eli tyynyt ovat hoitaneet tehtävänsä.


kosteudenkerääjä autoon


Lapset auttoivat kosteuden kerääjien suunnittelussa ja ompelussa. 5-vuotias applikoi aivan itse pisarat pussien kylkeen.


Automatkoilla meillä on myös eväät mukana. Ompelin meille ihan oikeat kylmälaukut eristevanulla. Katso tästä ompeluohjeet kylmälaukkuun.