maanantai 24. huhtikuuta 2017

Perhosen ja mehiläisen siivet rautalangasta

Vappu on tulossa ja sen mukana on taas tarve naamiaisasuille. Ompelin perhosen siivet rautalangasta ja ohuesta kankaasta. Tein yhdet siivet mehiläisellekin. Odotamme kovasti kevättä ja lämpimiä ilmoja. Kuulin helmikuun lopussa vanhan kansan sanonnan, että jos Matinpäivänä (28.2) pyryttää, niin sitten on Matinpäivän jälkeen 7 isoa pyryä ja joka isolla pyryllä 7 pienempää pyryä. Täällä on tosiaan pyryttänyt, viimeksi tänään. Niin uskomatonta, mutta kyllä vanha kansa tietää.


ompele siivet



Parasta näissä siivissä on, että sama koko sopii 1-6 vuotiaalle. Joten ehkä ensi vuonna pääsen helpolla, eikä minun tarvitse ommella naamiaisiin uusia vaatteita.

Ensimmäiseksi piirsin sanomalehdelle perhosen siipien kaavan. Kaavan reunoja seuraillen taivutin rautalangasta siivet. Rautalangan aloituspää tuli perhosen keskivartaloon, sitten kiersin kaikki neljä siipeä läpi ja palasin keskivartaloon takaisin. Keskivartalon kohdalla punoin rautalangat yhteen. Lopuksi kiepautin rautalangan päät siiven rungon ympäri. Vahvistin perhosen keskivartalon kohdan kieputtamalla ilmastointiteippiä rautalankojen ympäri. Ilmastointiteippi peittää myös rautalangan alku- ja loppupäät, eikä rautalanka töki siipiin reikiä. Ompelin siivet kaksinkertaisesta kankaasta ja jätin tosi ison kääntöaukon, että sain rautalankakehikon siipien sisälle.

siivet rautalangasta


Näihin siipiin kierrätin vanhan huivin, joka ei ole koskaan päässyt edes käyttöön. Perhosen hame oli nopea ommella vanhasta verhokapasta, siinä oli kuminauhakujakin valmiina. Mehiläinen voi pukea siipien pariksi kaapista löytyvän raitapaidan.

siivet naamiaisiin


Perhosen/ mehiläisen siivet puetaan ylle kuminauhasta ommeltujen henkseleiden avulla. Henkselit ompelin samoista kohdin kiinni siipiin kuin repun olkaimet. Mustat siivet tein kahdesta erillisestä rautalangasta. Koristelin siivet kohovärillä. Yritin tehdä siivistä mahdollisimman kevyet: käytin ohutta kangasta, enkä ommellut mitään koristeita siipiin. Käytin rautakaupasta saatavaa 3 mm paksuista rautalankaa.

Mehiläisen siivet


Siipien pariksi ompelin vanhasta pitsikapasta pari hametta.
hame verhosta


Teinhän minä myös itselleni siivet. Kiinnitin kuumaliimapistoolilla silkkikukkia rautalankakehikkoon. Nämä siivet voisi ripustaa terassille.

perhonen kranssi

Blogini ulkonäön uudistus ja kevätsiivous on parhaillaan käynnissä. Kaipaatko jotain tuonne oikeaan sivupalkkiin?

Lisävinkkejä naamiaisasuihin, olen nimittäin ommellut niitä aika monta viimeisen vuoden aikana.
Pellehousut monine taskuineen
Ankkapuku räpylöineen ja nokkineen
Merenneidon puku pyrstöineen

4 kommenttia:

  1. Onpa hieno idea, erityisesti tuo huivin käyttö, niitä kun löytyy komerosta. Sivustossa on mielestäni kaikki tarpeellinen. Suositut jutut voi jäädä huomaamatta sokeria pohjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hennamar kauniista sanoistasi ja vinkeistä. Pitääpä ottaa nuo sokerit pohjalta perempaan talteen.

      Poista
  2. Tosi näppärä idea tuo huivi! :)
    Oon mobiililla, niin en osaa sivupalkkiin kommentoida mitään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.