torstai 21. syyskuuta 2017

Sormikkaiden tuunaus

Entäpä jos ei jaksa neuloa lapasia, pipoa tai varsinkaan sormikkaita alusta loppuun asti. Entäpä jos ei löydy aikaa  neulomiseen. Laiskuudesta ja ajanpuutteesta huolimatta ajatus itse tehdyistä ja persoonallisista syysneuleista olisi kuitenkin houkutteleva. Olisi mukava pukeutua itse tehtyihin neuletöihin syksyn tuulia vastaan.

Minä ratkaisin ongelman tuunaamalla mustat perussormikkaat virkatuilla koristeilla.

virkkaa perhonen


Koulussa lapsen mustat sormikkaat voivat sekoittua toisten omiin ja mennä hukkaan. Nämä persoonalliset, koristellut sormikkaat lapsi tunnistaa helposti omikseen. Huomasitko muuten, että oikeassa kädessä on oranssi perhonen ja vasemmassa kädessä on vihreä perhonen. Näillä sormikkailla pysyvät suunnatkin helposti selvillä.

sormikkaiden tuunaus


Yritin ehdottaa lapsen sormikkaisiin jotain syksyistä aihetta, kuten vaahteranlehti, sieni, kettu... (linkit johtavat Pinterestin virkkausohjeisiin) Lapsen mielipide oli kuitenkin vankkumaton, hän halusi perhosen.

Muokkasin oman virkkausmallini tämän perhosen ohjeen pohjalta. Ohjeessa virkataan ympyrä, joka taitetaan perhoseksi. Minä joudutin työtäni virkkaamalla pelkän puoliympyrän.

perhonen virkkausohje


Virkattu perhonen:
Virkkaa 6 kjs, sulje ketju renkaaksi.

1. krs: Virkkaa renkaaseen 3 kjs, 2 pp, * 2 kjs, 3pp* toista *-merkkien väli 4 kertaa. Kerrokselle tulee 5 pylväsryhmää, joiden välissä on 2 kjs.
Vaihda työhön eri värinen lanka. Aloita 2. kerroksen virkkaaminen samasta kohden kuin 1.kerros. Älä käännä työtä.

2. krs: Virkkaa kjs-kaareen 6 pp, 3 kjs, 1 ps ensimmäisen kjs:n juureen, 5 pp, tämä on ensimmäinen siipi. Virkkaa 1 ks seuraavaan pylväsryhmään, siipi kiinnittyy.
Toinen siipi:Virkkaa toiseen kjs- kaareen 4 pp, 3 kjs, 1 ps ensimmäisen kjs:n juureen, 4pp.Virkkaa 1 ks seuraavaan pylväsryhmään.
Kolmas siipi: Virkkaa kolmanteen kjs-kaareen 4 pp, 3 kjs, 1 ps ensimmäisen kjs:n juureen, 4pp. Virkkaa 1 ks seuraavaan pylväsryhmään.
Neljäs siipi: Virkkaa neljänteen kjs-kaareen 5 pp, 3 kjs, 1 ps ensimmäisen kjs:n juureen, 6 pp. Virkkaa 1 ks kerroksen loppuun, samaan kohtaan kuin edellinen kerros loppui.

Perhosen vartalo: pyöritä lankaa perhosen keskustan ympäri. Solmi langanpäät yhteen pään kohdalla ja jätä toinen lanka pitkäksi, niin voit virkata tällä langalla pään.

Perhosen pää: Virkkaa 2 kjs. Virkkaa 4 yhteen virkattua pylvästä.

Kiinnitä perhonen sormikkaisiin tai muuhun asusteeseen käsin ommellen seuraillen perhosen muotoja. Jos ompelee pelkästään vartalon keskeltä, niin perhosen siivet pääsevät käpristymään ihan kippuralle.




Vielä helpommin asusteiden tuunaus onnistuisi, jos leikkaisi huovasta kuvion, jonka ompelisi paikoilleen, esimerkiksi syksyisiä lehtiä.

Tervetuloa syksy, näkemiin kesä ja perhoset. Me olemme nyt valmistautuneet syksyn tuloon.  Nämä olivat tämän kesän viimeiset saippuakuplatkin. Pakkasimme kesäisimmät ulkolelut jo pois pihalta.

koristele sormikkaat


Tämä blogitekstini kuuluu sarjaan: Tervetuloa syksy. Kirjoitan yhdessä Blogisisarteni kanssa syksyisistä aiheista. Joka päivälle on oma kirjoittajansa ja oma aiheensa. Syksyiset teemapostaukset jatkuvat lokakuun puoliväliin asti.


Huomenna syksyisen teemahetken tarjoilee Kivempi blogi ämpärilistan myötä. Miten voit rauhoittua ja kokea syksyn kaikilla aisteillasi.
Kaikki Tervetuloa syksy -teemapostaukset löydät Oranssia blogista

Lopuksi haluan jakaa vielä lisää ideoita miten asusteita voisi tuunata. Moni markettivaate onkin saanut meillä persoonallisemman ulkonäön.



Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä voit seurata Facebookissa ja Instagramissa.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Polvisuojat marjastajalle sis. kaavat

Nämä polvisuojat ovat hyötyompelun kärkikastia. Innokkaana marjastajana olenkin jo pitkään suunnitellut polvisuojien ompelua. Puolukoiden poimintaan polvisuojat lähtevät nyt ensimmäisenä kaveriksi. Mustikat ovat jo turvallisesti pakastimessa ja selkä kiittää kumartelusta. Josko nyt marjojen poiminta-asento olisi selälle parempi, kun kosteutta pitävien polvisuojien ansiosta voin poimia marjat polviseisonnassa.

polvisuojat marjastajalle


Valokuvaava ystäväni toivoi myös polvisuojia itselleen, koska sammakkoperspektiivistä kuvatessa polvet likaantuvat. Instagrammissa voit ihastella ystäväni @Hannanelimarkka:n valokuvia luonnosta, kaupunkiympäristöstä ja konserteista.

Oletpa sitten innokas marjastaja, valokuvaaja tai puutarhuri, laitan polvisuojan kaavan jakoon sinullekin. Ensin mietin, että kannattaako A5 kokoista paperinpalaa edes jakaa. Mutta olen piirtänyt polvisuojan kaavaan sopivankokoiset muotolaskokset, joten pääset suoraan leikkaamaan kankaita ja ompelemaan, eikä sinun tarvitse asetella muotolaskoksia oikeille paikoille.

Tulostettavat kaavat polvisuojiin tästä linkistä.

 

ompele polvisuojat

Ompelin polvisuojat kolminkertaisesta kankaasta. Päällimmäinen, näkyvä osa on farkkukangasta.  Sisällä on vaippaompeluista ylijääneet pul-kosteussulkukankaat. Polvea vasten tulee pellavatilkkuja. Tähän ompeluprojektiin sain kulutettua hyvin tilkkuja. Enää en pelkää saumaa keskellä tuotetta, vaan rohkeasti yhdistelin palaset suurimmiksi, jos eivät yksinään riittäneet. Vielä minulla on erivärisen langan pelko eli vaihdan aina kankaan värisen ompelulangan, vaikka ommel ei jäisikään näkyviin. Kannattaa muuten vilkaista mitä kaikkea olen tehnyt tilkuista, niin saat vinkkejä jämäkankaiden hyödyntämiseen.

Polvisuojat kiinnnitetään jalan ympäri kuminauhalla ja tarralla. Marjapoimurin laitoin tarkoituksella kuvaan, mutta marjastushuivini tuli näköjään vahingossa mukaan kuvaan.

kaavat polvisuojiin


Testasin ommella kolmansien polvisuojien pehmukkeeksi retkipatjaa. Retkipatjasta kannattaa leikata muotolaskosten kokoiset palat pois. Muotolaskokset ommellaan kiinni laittamalla erillinen tilkku muotolaskosten alle ja tikkaamalla retkipatjan reunat tilkkuun kiinni. Näihin tuli kangaspäälliset.

polvisuojat retkipatjasta


Vahakangas voisi olla myös hyvä vaihtoehto polvisuojiin. Farkunlahkeesta saisi myös ilmeikkäät ja rennot polvisuojat, kun leikkaisi sivusaumat mukaan koristeeksi ja jättäisi polvisuojien reunat huolittelematta risareunoiksi. Harmi, kun sain tämän idean liian myöhään, mutta kokeile sinä.

Hei, haluatko kuulla puujalkavitsin: Kaksi mummoa meni marjaan, mutta toinen ei mahtunutkaan :D Tehtiin yksi tälläinen hassuttelukuva lasten kanssa.

polvisuojat kankaasta


Aivan meinasi unohtua, tämä käsityö kuuluu sarjaan #Suomi100_käsityö. Syyskuun teemana on luonto. Luonnossa liikkuminen on mukavampaa, kun pukeutuu asianmukaisesti. Suomiaiheiset teemakäsityöt aloitin jo tammikuussa juhlistaakseni 100-vuotiasta Suomea. Sinäkin olet tervetullut mukaan talkoisiin tekemään suomiaiheisia käsitöitä. Palkinnoksi saat itsellesi tusinan ajatuksella tehtyä, persoonallista käsityötä, jotka muistuttavat tästä Suomi100-juhlavuodesta.

Jos ihmettelet mitä kuvioita noissa polvisuojissa on, niin ne ovat epäonnistuneita kloriittivärjäyskokeiluja, tämä farkkulaatu ei vaan vaalentunut kloriittikylvyssä. Onnistuneita kloriittivärjäyksiäni voit sen sijaan katsella edellisessä postauksessani, jossa tein saniaisen lehdellä kuvion paitaan.

Jos sieltä metsästä tulee hyvä puolukkasato, niin keräsin tähän reseptejä valmiiksi:
Puolukkaleipä (samassa postauksessa myös mustikkaleipä ja hedelmäpähkinäleipä)
Kinuskipuolukkapiirakka
Puolukka-kinuski trifle
Mascarponevaahdolla maustettu puolukkakiisseli
Vaahtokarkeilla ja puolukalla päällystetty kakku


Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä voi seurata Facebookissa ja Instagramissa.

lauantai 2. syyskuuta 2017

Kloriittivärjäyskuvio paitaan

Minä juhlistin Suomen luonnon päivää elokuun viimeisenä lauantaina saniaisten ja kloriittipullon kanssa. Työn alla oli nimittäin kloriittivärjäyskuvio t-paitaan. Tämä on minun syyskuun #Suomi100_käsityöni, syyskuun teemana on luonto. #Suomi100_käsityö on yhteisöllinen käsityöhaaste, jota pyöritän juhlavuoden kunniaksi, lähde sinäkin mukaan.

kloriittivärjäyskuvio paitaan


Kloriittivärjäys on tosi helppoa ja nopeaa: kasvinlehti kankaalle ja muutama suihkaus kloriittia päälle. Sitten vain odotellaan jännityksellä lopputulosta. Olin jo aikaisemmin kerännyt saniaisen lehdet ja prässännyt ne sanomalehden välissä. Parasta on että kloriitilla tehty kuvio ei halkeile, ei haalistu, eikä irtoa pesussa. Kloriittivärjäyskuvio pysyy siistinä koko vaatteen eliniän.

kloriittivärjäys ohje


Vinkit kloriittivärjäykseen:
  • Suihkepullon suuttimen voi vaihtaa kloriittipulloon, jos kierteet ovat yhteensopivat.
  • Testaa tilkulle, että suihkepullon suutin on sopivan suurella, suihku leviää tasaisena, eikä suuttimesta tule pisaroita.
  • Testaa tilkulle miten kankaan väri muuttuu kloriitin vaikutuksesta, esim. mustasta tulee oranssia.
  • Aseta lehti tai muu sapluuna kankaan päälle, se pysyy siinä itsestään.
  • Suihkuta raakaa kloriittia todella vähän kankaalle, kangas ei saa kastua. Kloriitti jää kankaan pinnalle.
  • Odota, että kangas vaalenee. Kun kangas on saavuttanut haluamasi vaaleusasteen, niin huuhtele kangas. Minä annoin kloriitin vaikuttaa loppuun asti ja kangas valkaistui kokonaan.
  • Muista suojata pinnat ja mahdollisesti ylimääräinen kangas. 
  • Huolehdi huoneen hyvästä tuuletuksesta.
Huom: Joihinkin kangaslaatuihin raaka kloriitti voi syövyttää reiän. Testaa ensin miten kankaasi reagoi kloriittisuihkeeseen. Kuulin pari kokemusta, että vahingossa paidalle roiskunut kloriitti olisi syövyttänyt reiän paitaan. Joten kirjoitin tämän lisäyksen varmuuden varalta.

Kangaskorjaamon fb-sivuilla on video minun kloriittisuihkutteluistani. Käy katsomassa miten homma tapahtuu käytännössä.

Paidan hihat saivat myös kloriittisuihkauksen. Säädin suihkepullon suuttimen siten, että suuttimesta tuli pisaroita. Rajasin sanomalehdellä vain hihan alareunan näkyviin ja sitten suihkuttelin kloriittia.

kloriittivärjätty paita


Aikaisemmin tein miehelle t-paidan kloriitivärjäyksellä, suihkuttelin paitaan jalkapallolegendan Jari Litmasen siluetin. Joten tällä tekniikalla voit tehdä juuri sellaisen kuvion, minkä osaat saksilla leikata.

Tässä lisää kloriittipainantaa, Lego-auton renkaalla tehdyt renkaanjäljet.

Tervetuloa seuraamaan Kangaskorjaamon käsitöitä myös Facebookiin ja Instagramiin.



perjantai 1. syyskuuta 2017

Syyskuun Suomi100-teemakäsityön aiheena on luonto

Pidän luonnossa liikkumisesta, teen kävelylenkkejä merenrantaan. Pyöräilen auringonlaskun aikaan. Syksyisin kerään aivan hulluna marjoja. Niinpä tämä luontoteema oli itsestään selvä valinta suomiaiheisten käsitöiden jatkoksi.

Syyskuun teemakäsityö


Elokuun alussa vietin päivän yksin Taskun saaressa Raahen edustalla. Kävelin rantoja pitkin ja valokuvasin luontoa, erityisesti saaren puista tunnusmajakkaa. Uimaan en tarennut 13 asteiseen meriveteen, vaikka saaressa oli kaksikin unelmien pehmeää hiekkarantaa. Tähän postaukseen nuo retkikuvat sopivat kuin nenä päähän. Päivän aikana aurinko lämmitti pilvettömältä taivaalta, sumua oli niin paljon, että näkyvyys toiseen saareen katkesi ja lopuksi taivaan peitti ohut pilviharso.

Taskun pooki


Tammikuussa suunnitellessani jokaiselle kuukaudelle sopivaa teemaa en vielä tiennyt, että vietämme Suomen luonnon päivää elokuun viimeisenä lauantaina. Suomen luonnon päivää on vietetty jo neljänä vuonna, ja tänä vuonna päivä julistettiin viralliseksi liputuspäiväksi 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Suomi on näin ollen ensimmäinen maa, joka liputtaa luonnon kunniaksi. Mahtavaa, eikös olekin?

Taskun pooki_majakka


Vuodenaikojen vaihtelun ansiosta luonto näyttää erilaiselta eri vuodenaikoina. Millainen on sinun lempimaisemasi? Pidätkö auringonlaskun, ruskan vai hiirenkorvien sävystä enemmän? Millaisia vaatteita tarvitset luonnossa liikkumiseen? Mitä eläimiä ja kasveja luonnosta löytyy? Voiko luonnon ääniä kuvata ommellen tai kirjoen? Mitä mielikuvia luonto sinussa herättää, kerro se käsitöin.

Suomi100-teemakäsitöiden ideana on siis valmistaa joka kuukausi käsityö suomalaisuuteen liittyvästä teemasta. Syyskuun teemana on luonto. Tämä on yhteisöllinen käsityöprojekti, kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan. Mukaan voi lähteä tekemällä vain tämän yhden teeman tai innostuessaan useampia.

Toimi näin:
  1.  Ideoi ja valmista suomi100 -teemakäsityö tai useampi, tekniikka on vapaa.
  2.  Kuvaa ja esittele käsityösi muillekin sosiaalisessa mediassa.
    •  Blogijuttusi voit linkittää tämän postauksen kommentteihin. Teen niistä yhteenvedon postauksen loppuun. 
    •  Kuvan voit julkaista myös Instagrammissa ja Facebookissa #suomi100_käsityö ja tagilla @kangaskorjaamolla.
    •  Kangaskorjaamon facebook sivuille voit lisätä kuvia.
  3. Ei olla turhan tarkkoja, eikä ainakaan stressata. Jos käsityösi ei valmistu juuri syyskuussa, niin esittele se myöhemmin. Aikaisempiin teemoihin voi myös palata koko vuoden ajan ja tehdä niihin sopivan käsityön.

Taskun pooki puinen tunnusmajakka


Luontoon ja vuodenaikoihin liittyy olennaisesti sää. Me suomalaiset olemme hyviä keksimään puheenaiheita säästä. Sääpuhe on meidän oma small talkkimme, kun emme muuta puhuttavaa keksi. Syyskuun bonustehtävänä on sää. Bonustehtävän voi tehdä ennen tai jälkeen pääteeman, mikään ei estä tekemästä näitä tehtäviä yhtä aikaa. Totuttuun tapaan en selittele bonustehtävää sen tarkemmin, juttele sinä minunkin puolestani small talkkia tai järkipuhetta, kummin vaan.



Lokakuussa  Suomi100- teemakäsitöihin etsitään inspiraatiota suomalaisista kirjoista Aleksis Kiven päivän innoittamana. Laitahan mietintämyssyyn jo hautumaan tämäkin aihe.


Yhteenveto syyskuun Luontoaiheisista käsitöistä:
Saniaisen lehtiä ja kloriittivärjäystä paitaan
Polvisuojat marjastajalle, puutarhurille tai valokuvaajalle
Marjoja korvakoruissa/ Koruna
Sulkia tilkkupeitossa/ Pikku Akan Tilkkuvakka

Tällä yhteenvetosivulla voit tutustua kaikkiin Suomi100-teemakäsitöihin.
Instagramissa #suomi100_käsityö

Kiinnostukseni majakoihin on yltynyt entisestään, tässä on retkikertomus siitä kun vierailimme Haukiputaalla Rivinleton majakalla.